Ensimmäinen Euroopassa julkaistu Animal Crossing -sarjan peli, Animal Crossing (Population Growing) saapui Nintendo Gamecubelle 24.9.2004. Animal Crossing oli kuitenkin ilmestynyt jo Nintendo 64:lle Japanissa, Animal Forest -nimisenä. (Lisää Animal Forestista Site Folkin Folklore-osastossa)
Gamecuben Animal Crossing on paranneltu versio Nintendo 64:n Animal Forestista. Voit pelata Animal Crossingia myös Nintendon Wii -konsolilla, joka on yhteensopiva GameCube-pelien kanssa. GameCuben ja sen pelien valmistus on lopetettu, joten sen pelejä kannattaa etsiä esimerkiksi verkkokaupoista ja käytettyjä pelejä myyvistä liikkeistä.
Pelin mukana toimitettiin 59 blokin GameCube-muistikortti ja peli tuki myös Game Boy Advance -linkkikaapelia, jonka avulla pelissä pääsi erilliselle saarelle.
Animal Crossing on simulaatiopeli, jossa sinä pelaat hahmolla, joka pelin alussa muuttaa eläinten asuttamaan kylään. Pelissä aika kulkee samalla tavalla kuin oikeassakin elämässä, eli päivät kestävät 24 tuntia ja vuodenajat vaihtuvat.
Saavuttuasi kylään, muutat ensimmäiseksi omaan asuntoosi. Sinulla kuitenkaan ei ole tarpeeksi rahaa ostamaan taloa heti, joten joudut tekemään töitä ja maksamaan velkaa kylän kauppiaalle Tom Nookille. Töillä pääset vain pikaiseen alkuun, mutta rahaa voit hankkia itse myymällä kaloja, hyönteisiä, simpukoita ja kaikkea muuta Nookille. Kun saat velkasi maksettua, sinulla on mahdollisuus kasvattaa taloasi suuremmaksi, mutta saat tämän jälkeen uudet velat, jotka joudut maksamaan.
Et ole kuitenkaan yksin Nookin kanssa kylässäsi, vaan siellä asuu maksimillaan 15 muuta eläinnaapuria, joiden lisäksi on myös kaksi poliisikoiraa Copper ja Booker, vaatekaupanpitäjät Saple ja Mabel, pormestari Tortimer, postissa työskentelevät Pelly, Phyllis ja Pete ja rautatieasemalla työskentelevä Porter-apina. Näiden lisäksi kylässäsi voi käydä monia vieraita, esimerkiksi ennustaja.
Kylässä riittää tekemistä. Voit onkia kaloja ja viedä ne sitten museoon katseltavaksi ja saman voit tehdä ötököille. Voit kaivaa maasta fossiileja ja lähettää ne kaukaiseen museoon tutkittavaksi, jutella naapuriesi kanssa ja tehdä heidän antamiaan tehtäviä. Voit sisustaa taloasi erillaisin teemoin ja antaa Happy Room Academyn arvostella sisustuksesi. Voit lähettää kirjeitä muille hahmoillesi tai naapureillesi.
Voit myös juhlistaa kylässä erilaisia tapahtumia, joista osa on tuttuja oikeastakin kalenterista, esimerkiksi joulu ja ystävänpäivä.